Kyllä, tämä on uusi sijoitusblogi, jossa kuvaan omaan sijoitusmaailmaani. Päätin aloittaa tämän toistaiseksi näin anonyymina vuodatuksen sivustolla, enkä omalla nettisivullani, jonka käyttöön otto blogitarkoitukseen vaatisi 50 minuuttia enemmän työtä, kuin täällä aloittaminen. Näin aamulla, kun päätin tätä blogia alkaa kirjoittamaan tuo 50 minuuttia aikaa oli likaa.

Joten täällä tulen kuvaamaan sijoittamistani, joka toimii niin erillä tavalla kuin niiden, joille maailman tärkein asia on kursin tuleva valuaatio tai PB-luku tai näkemys siitä miten tarkasti tulevaisuutta voi ennustaa yrityksen tilitietojen perusteella.

Kaiken kaikkiaan tämä on kuvaus siitä, miten liikutaan valtavirran ulkopuolella ja tehdään osinkolla rahaa.